Luontotavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan loppukiri – ilman kansallista strategiaa johdonmukainen työ on vaikeaa

Suomi on sitoutunut pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä. Aikaa tavoitteen saavuttamiseen on viisi vuotta, ja pääministeri Orpon hallitus on ratkaisijan paikalla. Luontopaneelin tuore kannanotto nostaa esiin keskeisiä politiikkatoimia, joilla hallitus voisi edistää luontotavoitteiden saavuttamista. Suomi tarvitsee kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian ja toimintaohjelman sekä ennallistamissuunnitelman, jossa on määritelty riittävät toiminnalliset, määrälliset ja aikaan sidotut tavoitteet.

Luonnon turvaaminen on suomalaisten hyvinvoinnin ja kestävän talouden perusta. Hallitusohjelmassa on monia mainintoja luonnon tilaa parantavista toimista, mutta useimmat niistä ovat edenneet hitaasti tai tavoitteet uhkaavat jäädä saavuttamatta, mikäli niihin panostamisesta ei linjata huhtikuun puoliväliriihessä.

Suomi tarvitsee kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian ohjaamaan johdonmukaisia luontotoimia

Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii pitkäjänteistä ja johdonmukaista politiikkaa. Luonnonsuojelulaissa säädetään, että Suomella on oltava luonnon monimuotoisuusstrategia ja toimintaohjelma – tähän sitoo myös YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus. Strategiassa on asetettava tavoitteet luontokadon pysäyttämiseksi ja luonnon tilan parantamiseksi. Toimintaohjelmassa on yksilöitävä tarvittavat toimenpiteet ja nimettävä vastuutahot niiden toteuttamiselle.

Sanna Marinin hallituksen aikana laadittu kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian luonnos oli lausuntokierroksella alkuvuodesta 2023. Luonnoksessa päätavoite oli pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä ja saattaa luonnon monimuotoisuus elpymisuralle niin, että vuonna 2035 Suomen luonnon tila on parantunut vuodesta 2020.

”Nykyisessä hallitusohjelmassa todetaan, että Suomi vastaa luontopolitiikallaan kansainvälisiin sitoumuksiin ja turvaa luontopääoman säilymisen. Silti Suomi on ollut ilman kansallista luonnon monimuotoisuusstrategiaa jo vuodesta 2020, jolloin edellinen strategiakausi päättyi. Hallituksen tulisi ensi tilassa päättää kansallisesta strategiasta, jossa se osoittaa riittävät toimenpiteet ja resurssit luontotavoitteiden toteuttamiseksi sovitussa aikataulussa”, sanoo Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho.

Ennallistamisasetuksen toteuttamiseen tarvitaan riittävät kansalliset toimet – myös jatkuvaan luonnon heikentämiseen puututtava

EU:n ennallistamisasetuksen tarkoituksena on pysäyttää luontokato ja parantaa heikentyneen luonnon tilaa kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Asetuksen toimeenpanoa varten Suomella on elokuuhun 2026 asti aikaa valmistella kansallinen ennallistamissuunnitelma, jossa asetettavien toiminnallisten, määrällisten ja aikaan sidottujen tavoitteiden on oltava riittäviä ennallistamisasetuksen tarkoituksen täyttämiseksi.

”Suunnitelmassa tulee ennallistamistoimien lisäksi löytää keinoja luonnon tilan heikentymistä aiheuttavien paineiden vähentämiseen kaikkien luontotyyppien osalta. Mittavatkaan ennallistamis- ja suojelutoimenpiteet eivät riitä pysäyttämään luontokatoa, jos jatkuvaan luonnon heikentämiseen ei puututa. Tämä on ennallistamissuunnitelman tiedesparraukseen osallistuneiden suomalaisten tiedepaneelien yhteinen viesti”, sanoo Luontopaneelin toinen varapuheenjohtaja Minna Pappila.

Yksi keino, jolla hallitus voisi ohjata välttämään luontohaittoja, olisi aiheuttaja maksaa -periaatteen säätäminen velvoittavaksi kaikille haittojen aiheuttajille. Periaatetta voisi kokeilla nopealla aikataululla julkisissa infrastruktuurihankkeissa sekä vihreän siirtymän hankkeissa, Luontopaneelin kannanotossa ehdotetaan.

Luonnolle arvokkaimpien metsien turvaaminen vaatii lisätoimia

Luontopaneelin tuore raportti tarkastelee maankäytön ja viljelytapojen vaikutuksia maatalousluonnon monimuotoisuuteen Suomessa vetämällä yhteen 318 tutkimusjulkaisun keskeiset löydökset. Raportti keskittyy etenkin kasveihin, mesipistiäisiin, perhosiin, lintuihin ja lieroihin – nämä elinympäristövaatimuksiltaan erilaiset lajiryhmät antavat kattavan kuvan maatalousalueiden luonnon monimuotoisuudesta.

Hallituksen hiljattain päättämät vanhojen metsien kriteerit jättävät – EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteen vastaisesti – suojelunarvoisia vanhoja metsiä suojelun ulkopuolelle. Luontopaneelin mukaan kriteereissä esitetyt puuston ikärajat ja kuolleen puun tilavuudet ovat työn taustaksi tehdyn selvityksen pohjalta liian korkeita. Pahimmillaan liian äärevä määritelmä sallii vanhojen metsien hakkuut metsäkatoasetuksen vastaisesti.

”Hallitus voi edistää metsälajiston turvaamista asettamalla luonnolle arvokkaimmat valtion metsät tiukan suojelun piiriin. Näihin tulisi kuulua jo tunnistetut noin 100 000 hehtaaria luonnoltaan arvokkaita vanhoja metsiä Saamenmaan eteläpuolella. Metsähallituksen Metsätalous Oy:n alue-ekologinen verkosto tulisi kokonaisuudessaan asettaa tiukkaan suojeluun”, Luontopaneelin kannanotossa todetaan.

EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteiden mukaisesti oikeudellisen suojelun piirissä tulee olla vähintään 30 prosenttia EU:n maa-alueista ja 30 prosenttia EU:n merialueista. Tavoitteeseen voi sisältyä tiukasti suojeltujen alueiden lisäksi myös niin sanottuja luonnon monimuotoisuutta tukevia alueita eli OECM-alueita (other effective area-based conservation measures). Ne ovat maantieteellisesti rajattuja alueita, joiden käytössä turvataan pitkäjänteisesti alueella esiintyvät luontoarvot. Luontopaneelin mukaan tämä instrumentti ei kuitenkaan sovellu esimerkiksi vanhojen metsien turvaamiskeinoksi.

”Luonnon monimuotoisuutta tukeviksi OECM-alueiksi ei pidä nimetä arvokkaita luontoalueita, jotka tulisi suojella tiukasti. Luonnon monimuotoisuutta tukevia alueita valittaessa tulee alueiden käytön kriteereihin ja rajoituksiin kiinnittää erityistä huomiota, jotta Suomen suojelualueverkostoa ei heikennetä”, Kotiaho sanoo. Kriteerien ja käyttörajoitteiden määrittelyä valmistellaan parhaillaan.

Yksityismaiden metsäluonnon turvaamista kannattaa jatkaa laajasti hyväksytyllä Metso-ohjelmalla, jonka jatkokauden suojelun tavoitteet tulee asettaa luonnon kannalta riittäviksi. Metso-ohjelman jatkokauden valmistelussa kannattaisi selvittää vapaaehtoisen osamaksumallin käyttöönottoa. Osamaksumalli mahdollistaisi suojelupinta-alan kasvattamisen nopealla aikataululla, mutta jakaisi kulut pidemmälle aikavälille helpottaen valtion taloutta.

Luontotoimiin voitaisiin vivuttaa yksityistä rahaa edistämällä luonnonarvomarkkinoita ja laajentamalla ekologisen kompensaation hyödyntämistä.

Lisätietoja