Luontokato jatkuu ilman merkittävää suojelupinta-alan lisäystä – Suomen luontotavoitteisiin tarvitaan konkretiaa ja selkeät mittarit

Suomi on sitoutunut kansainvälisiin tavoitteisiin luontokadon pysäyttämiseksi vuoteen 2030 mennessä. Toimenpiteisiin tavoitteiden saavuttamiseksi on ryhdyttävä heti. Luontopaneelin tuore mietintö tarjoaa eväitä valmisteilla olevan kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian sekä sen osana laadittavan luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman kehittämiseen. Mittarien valintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta tavoitteiden toteutumista ja toimenpiteiden vaikuttavuutta voidaan arvioida. 

EU:n biodiversiteettistrategia ja YK:n luontokokouksessa viime vuonna sovitut Kunmingin-Montrealin luontotavoitteet on toimeenpantava viipymättä, Luontopaneelin mietintö painottaa. Myös hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi luontokadon torjunta ja yhteiskunnan toiminnan kääntäminen luontopositiiviseksi. Parhaillaan valmistelussa olevan kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian ja siihen liittyvän toimintaohjelman tulee vastata kansainvälisiä tavoitteita täysimääräisesti niin, että luontokato pysähtyy ja luonto pääsee elpymään koko Suomessa.  

Toimilla on kiire: EU:n biodiversiteettistrategian osalta jäsenmaiden tulee voida osoittaa merkittävää edistymistä tavoitteiden toimeenpanossa jo vuoden 2023 loppuun mennessä ja strategian väliarvioinnin on määrä tapahtua vuonna 2024. Toimintaohjelman toteutukseen on varattava tavoitteiden täyttämiseksi riittävät henkilöstöresurssit ja budjetti. 

”Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Suomen lajien uhanalaisuus on edelleen lisääntynyt. Luontokadon pysäyttäminen ja luonnon elvyttäminen kaikissa Suomen osissa edellyttää suojelualueverkoston riittävän kattavuuden ja kytkeytyneisyyden varmistamista luontotyyppikohtaisesti. Suojellun pinta-alan merkittävä lisääminen on luonnon turvaamisen kannalta tarkoituksenmukaista ja tehokasta”, sanoo Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho. 

Vertailutilan valinta ja mittarit keskeisiä 

Kukin tavoite tarvitsee mittarit, joilla tavoitteen toteutumista seurataan. Myös vertailutilan valinta on keskeistä, koska vertailutila vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mitä mikäkin tavoite tarkoittaa käytännön toimenpiteiksi muutettuna. Tavoitteet asetetaan usein poliittisesti, mutta mittarit ja vertailutila pitää määritellä tieteellisin perustein. 

”Esimerkiksi ihmisen aiheuttamaa ekosysteemien heikennystä arvioitaessa luonnontila on ainoa kysymyksenasettelusta loogisesti perusteltavissa oleva vertailutila. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tavoitteena olisi palauttaa kaikki luonto luonnontilaan. Tämä on julkisessa keskustelussa usein esiintyvä väärinkäsitys. Toimenpiteiden määrittämiseen tarvittavaa vertailutilaa ja tavoitetilaa ei tule sekoittaa keskenään”, Kotiaho painottaa. 

Luontokadon pysäyttämiseksi tarvitaan kattava ja kytkeytynyt suojelualueverkosto 

Luontokadon pysäyttäminen ja luonnon elvyttäminen edellyttää suojelualueverkoston riittävän kattavuuden ja kytkeytyneisyyden varmistamista luontotyyppikohtaisesti. EU:n biodiversiteettistrategian tiukan suojelun 10 prosentin tavoitteen ja oikeudellisen suojelun 30 prosentin tavoitteen tulisi luonnonmaantieteellisten vyöhykkeiden lisäksi koskea jokaisen maakunnan jokaista luontotyyppiä niin maalla, sisävesissä kuin Itämerellä. Kaikissa maakunnissa tulisi laatia suunnitelma, jossa suojelutavoitteiden lisäksi asetetaan myös muille luonnon tilan edistämisen toimenpiteille konkreettiset ja mitattavat tavoitteet.  

Luontopaneeli katsoo, että EU:n biodiversiteettistrategian mukaista on suojella kaikki vanhat ja kaikki luonnontilaiset metsät sekä kohdentaa suojelua varttuneisiin metsiin, joiden luonnon monimuotoisuuspotentiaali on suurinta. 

”EU:n tavoite koskee sekä vanhojen metsien että luonnontilaisten metsien suojelua. Tavoitetta ei pidä ymmärtää niin, että se rajattaisiin koskemaan kapeasti vain metsiä, jotka ovat sekä luonnontilaisia että vanhoja. Vanhoissa, mutta talouskäytön heikentämissä metsissä on suuri luonnon monimuotoisuuspotentiaali, johon on komission ohjeistuksen mukaan kiinnitettävä erityistä huomiota suojelualueita valittaessa”, sanoo Kotiaho. 

Myös Luonnonmetsätyöryhmän kartoittamat Suomen valtion suojelemattomat monimuotoisuudeltaan arvokkaat metsät tulisi asettaa suojeluun. 

”Valtio ostaa yksityisiltä maanomistajilta metsiä suojeluun samoilla kriteereillä Metso-ohjelman puitteissa. Vastaavien kohteiden suojelu valtion jo omistamilla mailla olisi kustannustehokas luonnonsuojelutoimi”, Kotiaho toteaa. 

Myös tavoitteiden laiminlyömisen vaikutukset ja kustannukset huomioitava 

Kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian ja sen toimintaohjelman vaikutusten arviointiin tulisi sisällyttää myös toimimattomuuden vaikutusten arviointi osana tavanomaista ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten arviointia, jos toimenpiteet uhkaavat jäädä riittämättömiksi luontokadon pysäyttämiseen ja luonnon elpymisen mahdollistamiseen. 
 
”Luontopolitiikka ei saa jäädä lyhytjänteisen päätöksenteon jalkoihin. Luontokadon kustannukset kertyvät pitkällä aikavälillä ja toimimattomuus tulee meille kalliiksi”, muistuttaa Kotiaho. 

”Luontotavoitteiden yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden vahvistamiseksi on tärkeää lisätä ymmärrystä siitä, että luontokadossa ei ole kyse vain ympäristöstä tai lajeista. Luontokadossa on kyse kestävästä kehityksestä, kansainvälisestä turvallisuudesta, taloudesta, huoltovarmuudesta, hyvinvoinnista ja terveydestä – myös meillä Suomessa”, Kotiaho jatkaa. 

Lisätietoja