Suomen luontokato voidaan pysäyttää lisätoimilla – toimenpidekuilun kiinni kurominen vaatii resursseja ja pitkäjänteistä politiikkaa

Luonnon monimuotoisuus on suomalaisten hyvinvoinnin ja kestävän talouden perusta. Nykytoimet eivät kuitenkaan riitä luontokadon pysäyttämiseksi, osoittaa Suomen Luontopaneelin tuore raportti, joka luo kokonaiskuvaa Suomen luonnon heikentymisestä 2000-luvulla ja arvioi erilaisten skenaarioiden avulla, miten luonnon monimuotoisuus voidaan kääntää elpyvälle uralle. Luontotavoitteiden ja nykytoimenpiteiden välinen kuilu voidaan kuroa umpeen määrätietoisilla lisätoimilla. Ilman jatkuvien haittojen hillitsemistä luonnon tilaa ei saada elpymään pysyvästi. Siksi tarvitaan nykyistä pitkäjänteisempää luontopolitiikkaa.

Kuva 1. Havainnollistava kuva luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä sekä kolme erilaista mahdollista tulevaisuuden kehityskulkua. Kuva havainnollistaa, miten luonnon monimuotoisuus on heikentynyt 2020-luvulle tultaessa. Tuleva suunta riippuu siitä, toteutetaanko tarvittavat toimenpiteet luontokadon pysäyttämiseksi ja suunnan kääntämiseksi. Harmaalla värillä kuvassa alimpana kuvataan kehitystä, jossa luontokadon pysäyttämiseksi ei tehdä merkittäviä lisätoimia, ja luontokato jatkuu kuten tähänkin saakka. Oranssilla kuvan keskellä kuvataan kehitystä, jossa toimenpiteitä lisätään niin paljon, että ne onnistuvat jarruttamaan luontokadon vauhtia, mutta eivät riitä pysäyttämään sitä kokonaan. Sinisellä kuvataan kehitystä, jossa toimenpiteitä lisätään niin paljon, että ne pysäyttävät luontokadon ja kääntävät luonnon tilan elpymisuralle. Tämä on Suomen luontostrategian luonnoksen päätavoitteen mukainen kehitys. Kuvaan on merkitty tavoitteeseen liittyvät keskeiset vuosiluvut. Päätavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä luontokato on pysäytetty ja luonnon monimuotoisuus alkaa elpyä. Lisäksi tavoitteena on luontopositiivisuus niin, että vuoden 2035 jälkeen luonnon tila on parempi kuin se oli vuonna 2020 ja jatkaa sen jälkeen hiljalleen paranemistaan. Kuvan pohjana on käytetty alkujaan IISD:n verkkoartikkelin kuvituskuvaa. Kuva: Māris Grunskis / Suomen Luontopaneeli.

Suomen hallitusohjelman tavoitteisiin on kirjattu luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttäminen ja yhteiskunnan toiminnan kääntäminen luontopositiiviseksi. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin tavoitteisiin luontokadon pysäyttämiseksi vuoteen 2030 mennessä. Kansallista luonnon monimuotoisuusstrategiaa ja toimenpideohjelmaa tavoitteiden toteuttamiseksi valmistellaan parhaillaan.

”Emme voi pysäyttää luontokatoa ilman määrällisiä tavoitteita, joiden saavuttamista voidaan mitata ja seurata. Ilmastopolitiikassa tarkastelun kohteena ovat jo pitkään olleet hiilidioksidipäästöt sekä kuilu, joka vallitsee nykyisen päästökehityksen ja tavoitteiden kuten hiilineutraaliuden välillä. Luontopaneelin raportti pyrkii vastaavalla tavalla tuottamaan päättäjille kokonaiskuvaa Suomen luonnon tilasta ja työkaluja luontokadon mittaamiseen ja seurantaan ”, sanoo Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja, professori Janne Kotiaho.

Luontopaneelin raportti tarkastelee Suomen luonnon tilan kehitystä vuosina 2000–2018 sekä arvioi kolmen erilaisen skenaarion avulla luonnon tilaa parantavien toimien vaikutuksia vuosina 2020–2035. Tarkastelu osoittaa, että luontotavoitteiden ja niiden saavuttamiseksi toimeenpantujen nykyisten toimenpiteiden välillä on merkittävä kuilu. Sen kiinni kurominen vaatii määrätietoisia ja pitkäjänteisiä lisätoimia.

Raportissa tarkastellaan Suomen maaluontotyyppejä – sisävedet ja merialueet eivät ole tarkastelussa mukana. Metsät ja puustoiset suoluontotyypit kattavat 77 prosenttia Suomen maapinta-alasta, joten analyysi ja tulokset painottuvat niihin. Merten rannikkoalueiden luonnon monimuotoisuuden muutoksista on valmistumassa erillinen Luontopaneelin selvitys keväällä 2024.

Suomen luonnon heikentyminen on jatkunut 2000-luvulla 

Suomen luontotyypit – etenkin metsäiset luontotyypit – ovat edelleen heikentyneet 2000-luvulla. Heikkenemisen syynä ovat sekä metsäisten alueiden laadun heikentäminen että metsäkato, jota syntyy, kun metsää raivataan esimerkiksi rakentamisen ja maatalouden käyttöön. Myös tunturiluonnon heikentyminen on jatkunut 2000-luvulla muun muassa ylilaidunnuksen vuoksi. Laidunnuspaineeseen vaikuttaa porojen määrän lisäksi se, että metsätalous ja muu maankäyttö on vähentänyt ja pirstonut laidunalueita.

”Mitä pidempään luonnon heikentyminen jatkuu, sitä suuremmaksi kasvatamme sukupuuttovelkaa ja sitä vaikeampaa meidän on pysäyttää uhanalaistumiskehitys. Myös ennallistamisen kustannukset nousevat, mitä pidemmälle luontokadon annetaan jatkua”, sanoo Kotiaho.

Luontotavoitteet voidaan saavuttaa merkittävillä lisätoimilla

Skenaariotarkastelu osoittaa, että merkittävillä lisätoimilla Suomen metsä- ja suoluontotyyppien tila voidaan saada paranemaan ja tavoitteet luontokadon pysäyttämisestä ja luonnon elpymisestä vuoteen 2035 mennessä saavuttaa. Arvioidut lisätoimet koskevat metsien ja soiden lisäsuojelua sekä ennallistamista, talousmetsien luonnonhoidon tason nostoa sekä metsitystä. Skenaariossa esitetyt lisätoimet pohjautuvat EU:n biodiversiteettistrategian, EU:n ennallistamisasetuksen ja maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman tavoitteisiin sekä nykyisten sertifiointikriteerien tavoitetason nostamiseen.

”Toiveikkuutta herättää, että lisätoimilla kehitys voitaisiin todella saada kääntymään niin, että luonnon monimuotoisuus alkaisi elpyä vuoteen 2035 mennessä. Tarvittavat lisätoimenpiteet esimerkiksi metsien ja soiden luonnon tukemiseksi ovat jo tiedossamme ja osin käytössä – niiden toteuttamista tulisi vain merkittävästi laajentaa”, Kotiaho sanoo.

Tarvittavien lisätoimien toteuttaminen vaatii luonnonsuojelun ja muiden toimien rahoituksen merkittävää lisäämistä. Luontotavoitteet voidaan saavuttaa erilaisilla toimenpiteiden yhdistelmillä ja toimenpiteiden toteutustapa vaikuttaa kustannuksiin merkittävästi, joten tarkkaa arviota kokonaiskustannuksista on vaikea laskea. Raportissa esitetty karkea laskelma lisätoimenpiteiden kustannuksista on linjassa muissa selvityksissä esitettyjen arvioiden kanssa ja osoittaa, että rahoituskuilu luontotavoitteiden ja toimenpiteisiin tällä hetkellä osoitettujen varojen välillä on suuri.

“Luontotavoitteiden saavuttamiseen tarvittavien toimien kustannusten ohella tulisi arvioida myös toimimattomuuden kustannuksia ja luontokadon etenemisestä aiheutuvia ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia, Kotiaho huomauttaa.

Luontokadon selättämiseen tarvitaan pitkäjänteistä politiikkaa – haittojen aiheuttajat tulisi velvoittaa hyvittämään luontohaitat

Muutokset lajistossa ja luonnon tilassa ovat hitaita. Luontopaneeli ehdottaa, että Suomessa asetettaisiin riippumaton tutkijaryhmä, joka laatisi pitkän aikavälin suunnitelman luontokadon torjumiseksi. Työn täytyy olla pitkäjänteistä, ja suunnitelma voisi ulottua jopa vuoteen 2070. Ilmastolakia vastaava luontolaki vahvistaisi luontopolitiikan pitkäjänteisyyttä sekä eri ministeriöiden ja toimialojen tavoitteellisuutta ja toimien johdonmukaisuutta luontohaittojen minimoimiseksi. Luontopolitiikan seurantaa toteuttamaan voitaisiin perustaa luontopolitiikan arviointineuvosto, jonka toiminta ei olisi sidottua hallituskausiin.

Ilman jatkuvien luontohaittojen hillitsemistä merkittävätkään lisätoimet eivät riitä pysyvästi kääntämään luonnon tilaa elpyväksi. Luontohaittamaksulla, maankäytön muutosmaksulla tai rakentamista ja muuta maankäyttöä koskevalla velvoittavalla ekologisella kompensaatiolla voitaisiin toteuttaa aiheuttaja maksaa -periaatetta, hillitä luontohaittojen syntymistä ja siirtää maankäytön luontovaikutuksista syntyvää kustannusrasitusta niille toimijoille, jotka ovat vastuussa luonnon tilan heikentämisestä.

Luonto tarvitsee elpyäkseen ennen kaikkea elintilaa. Metso- ja Helmi-ohjelmien suojelu- ja ennallistamistavoitteita tulisi laajentaa huolehtien resurssien riittävyydestä tavoitteiden saavuttamiseksi. Metso-ohjelman toimeenpanon nopeuttamiseksi voisi selvittää vapaaehtoisen osamaksumallin sopivuutta.

”Metso- ja Helmi -ohjelmat nauttivat vahvaa kansalaisten hyväksyntää ja niiden avulla voidaan turvata oikeudenmukainen luonnonsuojelu ja ennallistaminen yksityismailla. Osamaksumalli mahdollistaisi suojelupinta-alan kasvattamisen nopeammassa aikataulussa, mutta jakaisi kulut pidemmälle aikavälille helpottaen valtion taloutta”, sanoo Kotiaho.

Lisätietoja