Monimuotoinen luonto maatalousalueilla turvaa kestävän ruoantuotannon edellytykset – luontokatoa voi torjua yksinkertaisilla toimilla

Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuus on jatkanut köyhtymistään 2000-luvun Suomessa. Monimuotoisuutta voidaan parantaa suhteellisen yksinkertaisilla toimilla, kuten lisäämällä niittyjä ja viljelemättömiä alueita sekä edistämällä luomutuotantoa, kertoo Suomen Luontopaneelin tuore raportti. Monimuotoisuustoimet edistävät usein myös maaperän kasvukuntoa, vesiensuojelua ja ilmastotavoitteiden saavuttamista. Luontokatoa voidaan torjua kotimaista ruoantuotantoa vaarantamatta – päin vastoin, monimuotoinen maatalousluonto auttaa turvaamaan kestävän ruoantuotannon edellytykset.

Maatalousluonnon monimuotoisuus heikkenee Suomessa edelleen. Pitkän ajan seuranta-aineistoihin perustuvat indikaattorit osoittavat esimerkiksi lintujen ja päiväperhosten yksilömäärien pienentyneen maatalousympäristöissä 2000-luvulla.

Monet lajit ovat löytäneet maatalousalueilta korvaavia elinympäristöjä, kun ihmistoiminta on hävittänyt niiden alkuperäiset elinympäristöt. Tuotannon tehostuminen on kuitenkin muuttanut maatalousympäristöjä niin nopeasti, etteivät eliöt ole ehtineet sopeutua muutokseen. Perinteisen maatalouden synnyttämät perinnebiotoopit, kuten erilaiset niityt, ovat metsien ohella maamme uhanalaisimpia luontotyyppejä: perinnebiotooppien 42 luontotyypistä 40 kuuluu äärimmäisen uhanalaisten ja loput kaksi erittäin uhanalaisten luokkaan. Useimpien perinnebiotooppiluontotyyppien pinta-ala on vähentynyt yli 90 prosenttia viimeisten 50 vuoden aikana. Tärkein syy maatalousympäristön lajien uhanalaistumiseen on avoimien elinympäristöjen umpeenkasvu.

”Suomi on yhdessä muiden maiden kanssa sitoutunut pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä, mutta toistaiseksi luonnon köyhtymistä ei ole saatu suitsittua. Luontokadon torjunta kannattaa – mitä nopeammin toimeen ryhdytään, sitä parempi. Luontokadon edetessä riskit ja kustannukset kasvavat”, sanoo Suomen Luontopaneelin jäsen, yli-intendentti Aleksi Lehikoinen.

Maataloustuotanto on riippuvaista monista luonnon tuottamista hyödyistä eli ekosysteemipalveluista, kuten ravinteiden kierrosta, tuholaisten torjunnasta, hiilensidonnasta ja pölytyksestä. Maatalousluonnon monimuotoisuuden köyhtyminen heikentää ekosysteemipalveluita ja uhkaa ruoantuotantoa.

Maatalouden monimuotoisuustoimet tuottavat myös muita hyötyjä

Tutkimusten mukaan maatalousluonnon monimuotoisuutta edistävät esimerkiksi niityt, viljelemättömät peltoalat eli kesannot, suojavyöhykkeet, luonnonhoitopellot ja pientareet, kukkakasvien runsaus ja kukkakaistat, luomutuotanto sekä yleinen maatalousmaiseman monimuotoisuus.

”Monimuotoinen maaperäeliöstö vakauttaa veden, ravinteiden ja hiilen kiertoa ja parantaa siten maan kasvukuntoa eli viljavuutta. Maaperän kasvukunnon ylläpitäminen on viljelyn pitkäaikaisen kestävyyden kannalta avainasemassa”, huomauttaa tutkija Susu Rytteri, yksi Luontopaneelin raportin tekijöistä.

Luonnon monimuotoisuutta edistävät toimenpiteet vaikuttavat pääosin myönteisesti myös vesiensuojelu- ja ilmastotavoitteiden toteutumiseen. Esimerkiksi ympäri vuoden kasvipeitteiset alueet edistävät samanaikaisesti luonnon monimuotoisuutta, maaperän kasvukuntoa ja hiilen sitoutumista maaperään sekä vähentävät eroosion aiheuttamaa ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin. Maatalouden ravinnepäästöjä vähentämällä voidaan olennaisesti parantaa vesistöjen tilaa ja virkistyskäyttömahdollisuuksia.

”Luontotoimet eivät vaaranna ruoantuotantoa. Esimerkiksi MTK:n maatalousluonnon monimuotoisuustiekartassa on arvioitu, että nykyinen ruoantuotannon taso olisi mahdollista säilyttää, vaikka luomutuotannon osuus kasvatettaisiin 25 prosenttiin peltopinta-alasta ja samaan aikaan merkittävä osa nykyistä peltoalaa ohjattaisiin luonnon monimuotoisuuden ja muiden ympäristötavoitteiden edistämiseen”, Lehikoinen huomauttaa.

Maataloustuottajat avainasemassa – monimuotoisuustyölle luotava kannustimet ja pitkäjänteinen strategia

Maataloustuottajat ovat ratkaisevassa asemassa maatalousympäristöjen luonnon monimuotoisuuden parantamisessa. Monimuotoisuustyön tulee olla tuottajille taloudellisesti houkuttelevaa. Nyt suuri osa maataloustuista on sidottu korvauksiin, jotka ylläpitävät viljellyn maan pinta-alaa, mutta eivät varmista maan kasvukunnon säilymistä eivätkä ylläpidä luonnon monimuotoisuutta. Taloudellisia kannustimia tulisi ohjata luonnon monimuotoisuutta ylläpitävään tuotantoon ja toisaalta vähentää tukea monimuotoisuutta heikentäviltä tuotannon tavoilta.

”Tuottajilla tulisi olla enemmän taloudellista liikkumavaraa ja päätäntävaltaa oman elinkeinonsa kehittämisessä esimerkiksi niin, että he voisivat halutessaan suuntautua nykyistä vahvemmin tuottamaan luonnon monimuotoisuusarvoja ja ekosysteemipalveluja ruoantuotannon ohella”, Rytteri sanoo.

Suomessa tulisi kehittää tulosperusteisia luonnon monimuotoisuuden edistämisen tukimuotoja, joiden tavoitteet ovat ekologisia ja keinot tavoitteiden saavuttamiseksi joustavia sekä alueellisen kohdentamisen mahdollistavia. Luonnonhoitotoimia tulisi sopeuttaa eri kohteiden ja eliölajien erilaiset tarpeet huomioiden.

”Pitkäjänteinen maatalousluonnon monimuotoisuuden edistämisen strategia tukisi maatalouspolitiikan tavoitteiden ja toimien johdonmukaista kehittämistä”, sanoo Lehikoinen.

Ruokajärjestelmän kestävyysmurrokseen tarvitaan myös maatalousluonnon monimuotoisuutta edistäviä kulutusvalintoja sekä siirtymää kasvispainotteiseen ruokavalioon. Erilaisten tuotantotapojen ja maatalouskäytäntöjen luontovaikutuksista tulisi viestiä kuluttajille selkeästi ja läpinäkyvästi, tutkittuun tietoon perustuen.

Luontopaneelin tuore raportti tarkastelee maankäytön ja viljelytapojen vaikutuksia maatalousluonnon monimuotoisuuteen Suomessa vetämällä yhteen 318 tutkimusjulkaisun keskeiset löydökset. Raportti keskittyy etenkin kasveihin, mesipistiäisiin, perhosiin, lintuihin ja lieroihin – nämä elinympäristövaatimuksiltaan erilaiset lajiryhmät antavat kattavan kuvan maatalousalueiden luonnon monimuotoisuudesta. Raportin ohessa julkaistavaan päättäjien yhteenvetoon Luontopaneeli on koonnut keskeisiä keinoja maatalousluonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tukeakseen maatalouspolitiikan suunnittelua ja päätöksentekoa.

Lisätietoja